Biografia

”Bandoneón on uskomaton soitin. Taitavan muusikon käsissä se itkee, laulaa, huutaa kiihkeänä ja välillä ääni käheänä, kuiskailee. Henrik Sandås hallitsee bandoneonin soiton suvereenisti. Musiikissa tunne ja ilmaisu ovat upeasti läsnä. Kaiken toki mahdollistaa nimenomaan se rikkomaton tekninen taituruus, joka Sandåsilta löytyy.”

Jussi Mattila, Savon Sanomat 20.9.2016

”Zeus-maisen ylväästi seisoaltaan esiintyvä Sandås sai bandoneonillaan ja kamariorkesterin eläytyvällä tuella vaivatta taiottua esille kaikki nuottiviivoille kätketyt suuret tunteet.”

Marko Niemelä, Lapin Kansa 6.10.2018

Henrik Sandåsilla ja hänen bandoneónillaan on oma ainutlaatuinen paikkansa tämän päivän kansainvälisessä musiikkimaailmassa. Hänen kokonaisvaltainen muusikkoutensa ja puhutteleva soittotyylinsä ovat herättäneet ihastusta ja arvostusta ympäri Eurooppaa ja Etelä-Amerikkaa. Hän on yksi Suomen kysytyimmistä tango nuevo –spesialisteista ja omistaa nykyisin enemmän ja enemmän aikaansa myös musiikin sovittamiselle sekä orkestroinnille eri kokoonpanoille. Sandås on kantaesittänyt mm. Timothy Pagen, Øyvind Mælandin, Markku Klamin, Kirmo Lintisen, Jukka Linkolan, Matti Laukkasen, Iikka Kotajan ja Kari Ikosen teoksia.

Sandås on esiintynyt Suomessa, Ruotsissa, Ranskassa, Unkarissa, Italiassa, Espanjassa, Argentiinassa, Uruguayssa, Latviassa ja Venäjällä orkestereiden solistina sekä kamarimuusikkona eri yhtyeiden kanssa. Hän on esiintynyt mm. UMOn, Solti Kamariorkesterin, Turun Filharmonisen orkesterin, Seinäjoen Kaupunginorkesterin, Lappeenrannan Kaupunginorkesterin, Lapin Kamariorkesterin, Suomen Kanssallisoopperan orkesterin, Murmanskin Filharmonisen Orkesterin, Lohjan Kaupunginorkesterin, Mikkelin Orkesterin  sekä Sinfonietta Lentuan solistina. Sandås on myös esiintynyt monilla kansainvälisillä festivaaleilla Suomessa ja ulkomailla: mm. Lux Musicae, Kuhmon Kamarimusiikki, Korsholman Musiikkijuhlat, Pyhäniemen Kartanon konserttisarja, Buenos Aires Tango Festival, Flow-festivaali, Dias Nordicos, Brahe Classica, SibaFest, Jyväskylän Kesä, Kamarikesä Ritarihuoneella, Ruska Swing ja Maailmantango-festivaali.

Laulajat Grace Jones, Martin Alvarado, Patricio Arroyo, Daniel Bonilla-Torres, Jyrki Anttila, Juha Hostikka ja Angelika Klas, viulistit Elina Vähälä, Daniel Rowland ja  Antti Heermann, pianistit Heini Kärkkäinen, Matilda Kärkkäinen ja Henri Sigfridsson, bandoneonisti-säveltäjä Marcelo Nisinman, hulisti-kapellimestari Patrick Gallois, kitaristi Alberto Mesirca, klarinetisti Lauri Sallinen, kontrabastisti Zoran Marcovic, jazztrumpetisti Verneri Pohjola ja Astoria- sekä Artende-jousikvartetit ovat tehneet yhteistyötä Sandåsin kanssa. Sandås soittaa Alfred Arnoldin vuonna 1928 rakentamaa bandoneónia.

Tuleva vuosi tuo tullessaan lukuisia esiintymisiä eri konserttisaleissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa ja lisäksi luvassa on useita levytysprojekteja.